perjantaina, joulukuuta 21

Väärin suunniteltu....mutta toimiva

"Wake up later" -blogin Samuel kirjoittaa aika hyvin aiheesta "4 suunnittelun elementtiä, joita vihaan, mutta jotka tomivat". Olen samaa mieltä: jotkut jutut vain toimivat, vaikka ovatkin hyvän suunnittelutavan vastaisia. Tässä oma listani edelliseen perustuen.

Klikkaa tästä! Vaikka hyvän tavan mukaista olisikin kirjoittaa linkille kuvaava teksti, niin totuus on, että teksti "klikkaa tästä" kerää enemmän huomiota.

Etusivulle-painike. Sivuja suunnitellessa harvemmin haluan laittaa turhalta vaikuttavaa linkkiä etusivulle, mikäli sama linkki voidaan liittää esim. sivuston logoon. Muiden sivuja selatessa kuitenkin huomaan klikkaavani kyseistä linkkiä aika usein. Sama koskee takaisin- ja ylös-painikkeita. Yleensä painike löytyy selaimesta, ja sivun ylälaitaan jaksaa vierittää takaisin. Veikkaisin kuitenkin, että monen muun selaajan käytettävyyttä ne parantavat.


Hakulaatikko
. Sen olemassaoloa ei huomaa, ennen kuin se puuttuu. Suunniteltaessa sille ei tahdo löytää hyvää paikaa leiskassa, mutta selatessa sen pitäisi löytyä oikeasta yläreunasta. Jos laatikko ei löydy silloin kun sitä tarvitsee, eli yleensä kiireessä, palaa itseltäkin hermo.

Isot vs pienet fontit. Yleensä pieni fontti näyttää paremmalta kuin suuri (joskus tosin otsikko näyttää paremmalta, jos uskaltaa laittaa sen vähän liian isolla). Liian pienet fontit kuitenkin ovat epämiellyttäviä tihrustaa näytöltä. Pitäisi muistaa, että ei suunnittele omaa portfoliotaan varten, vaan käyttäjiä varten. Paras vaihtoehto tietenkin on, mikäli käyttäjä pääsee vapaasti muuttamaan fontin kokoa joko javascriptin tai selaimen avulla (Firefoxissa tämä tapahtuu CTRL++). Sivuja suunniteltaessa tämä on kuitenkin melko ärsyttävää, koska se rikkoo tarkasti suunnitellun leiskan.

Fixattu vs. skaalautuva sivu. Täydellisessä maailmassa kaikilla käyttäjillä olisi saman kokoinen näyttö. Puoliksi täydellisessä maailmassa kaikki suunnittelisivat sivut skaalautuviksi, jolloin ne näyttävät suunnilleen samalta kaikilla näytöillä. Reaalitodellisuudessa sivuja suunnitellessa tapellaan iltapäivä skaalautuvan leiskan kanssa ja lopulta päädytään laittamaan css:llä .container{width:800px; margin:auto;}.

Ei kommentteja: