torstaina, huhtikuuta 5

Kevätsiivous

Näin kevään kunniaksi ajattelin tehdä suursiivouksen ja aloittaa esteettömyyskampanjan kaikilla ylläpitämilläni sivustoilla. Minulla esteettömyys kattotermi saavutettavuudelle, käytettävyydelle ja selkeydelle, ei pelkästään jotain mitä pitäisi tehdä ekstrana joillekin erityisryhmille, kuten näkövammaisille. Tavoitteena on, että kenen tahansa käyttäjän tulisin nähdä mahdollisimman vähän vaivaa päästäkseen käsiksi sivustojeni sisältöön.

Sitäpaitsi, itse aina kettuilen huonosti suunnitelluille sivustoille (muunmuassa näillä Tukko-palkinnoilla), joten olisi kai se hyvä olla omilla sivuilla kaikki kunnossa.

Tosin, ainakin Wikipediassa on käytettävyydestä ja saavutettavuudesta erilliset artikkelit. Perinteisesti ne ovat olleet kaksi eri asiaa, mutta onko niillä lopulta kovin suurta eroa? Saavutettavuuden (eli esteettömyyden) kannalta tulee ottaa huomioon monia seikkoja, joita käyettävyyden alaan ei yleensä lasketa, kuten ruudunlukuohjelmien huomioonottaminen suunnittelussa. Silti väittäisin, että nämä kaksi asiaa ovat osittain päällekkäiset, eli järkevä suunnittelu edesauttaa niin erityisryhmiä kuin "tavallisiakin" käyttäjiä.

Kevään mittaan tulen raportoimaan projektin etenemisestä. Tässä sillä välin muutamia linkkejä satunnaisille googlaajille:

Suomeksi:

Englanniksi:

Taidan aloittaa aivan perusasioista, eli hoitaa sivujen koodin validiksi. Seuraavaksi voisin vaikka laittaa kaikkiin kuviin alt-tägin. Siinä riittää hommaa pariksi päiväksi...

Post scriptum: Ovatkohan Nielsenin kotisivut tarkoituksella 90-luvun alun tyyliin tehdyt? (Sivuja kuitenkin on päivitetty viimeksi tässä kuussa.) Olisikohan se liian riskialtista lähteä suunnittelemaan ultramoderneja kotisivuja tyypille, jota yleisesti pidetään websuunnittelun guruna. Kun rimaa ei nosteta turhan korkealle, ei tule kukaan tällainen näsäviisas nörtti osoittelemaan sormella vikoja...

Toisen alan gurun, Soren Lauesenin (tunnetaan mm. kirjastaan User Interface Design - A Software Engineering Perspective. Addison-Wesley. 2005) kotisivut ovat myös varsin vaatimattomat. (Ja meninpä vahingossa klikkaamaan kuvaa joka läväytti ilman varoitusta esiin videopätkän kreikkalaisista tanssijoista. Ja miksi kaikki esseet ovat pdf-muodossa? )

tiistaina, huhtikuuta 3

Flash: nimi on enne

Tämänkertainen Tukko-palkinto menee Flashpins-sivustolle. Tästä on vaikea keksiä mitään ironista sanottavaa, koska ilmeisesti sivusto on tarkoitettu vaikeaksi käyttää. Olisi kova halu sanoa, että idea on hyvä, toteutus huono, mutta ei se ideakaan nyt niin hyvä ollut.